20.4.2022

Kuljetuskaluston modernisointi tai muutostyö voi olla ratkaisu saatavuuspulaan

Kuvan umpivaunusta syntyi varsin sujuvasti kampapukkivaunu ja massaakin pystyttiin kasvattamaan. Joskus lähtötilanne on kuitenkin sellainen, että haluttua muutosta ei pystytä tekemään.

Kuljetuskaluston toimitusajat ovat tällä hetkellä pitkiä. Tilanne on ollut heikko koko koronapandemian ajan ja nyt Ukrainan sodan vaikutukset raaka-ainemarkkinaan aiheuttavat lisää ongelmia. Tarve toimivalle ja omiin ajoihin sopivalle kuljetuskalustolle voi kuitenkin olla akuutti, jos reitit vaihtuvat tai sopimuskanta muuttuu. Yksi toimiva ratkaisu voi olla kaluston modernisointi ja muuttaminen ajoihin sopivaksi.

Raskaan kaluston käyttötarpeen muutos tarkoittaa lyhyesti sanottuna sitä, että päällirakennetta tai perävaunua muutetaan käyttötarkoituksesta toiseen. Suomeksi esimerkiksi avonaisesta vaunusta tai autosta rakennetaan kapelli tai vaikkapa umpivaunusta elementtivaunu. Näin nykyisellään vajaakäytöllä olevaa kalustoa voidaan muokata vastaamaan uutta tarvetta.

Muutaman esimerkin tekemistämme muutoksista löydät aiemmasta blogistamme.

Mitä pitää ottaa huomioon, kun harkitset raskaan kaluston muutostyötä?

Käyttötarkoituksen muutos ei kuitenkaan sovi ihan jokaiseen tilanteeseen. Tarkastelemme seuraavaksi, mitä asioita tulee huomioida, mikäli aihetta harkitsee tosissaan.

1. Mustasta ei saada valkoista

Ensimmäinen tarkasteltava asia on se, miten paljon lähtötila ja tavoitetila eroavat toisistaan. 3 akselisesta pokkakaulaisesta lavetista ei hevillä synny kevyttä 5 akselista ketjupurkuvaunua.  Mikäli rakenteelliset asiat eivät täsmää ja muutos pitäisi aloittaa rakentamalla koko alusta uusiksi, on helpompaa ja edullisempaa tehdä homma uusiksi alusta asti.

2. Missä kunnossa muutettava vaunu tai päällirakenne oikeasti on?

Muutostöissä päästään onnistuneeseen lopputulokseen vain, kun lähtökohdat ovat asianmukaisessa kunnossa. Jos ajoja on takana vuosikymmen ja viimeinen niistä vuosia sitten, jonka jälkeen auto tai vaunu on lähinnä maannut pellon laidassa, ei siitä enää saada uudenveroista uskollista työjuhtaa. Jos rakenteet ja alustan tekniikka ovat kunnossa, hommassa voidaan edetä. Pieniä teknisiä vikoja pystytään luonnollisesti korjaamaan ja tekniikkaa modernisoimaan samalla kertaa.

3. Lupatodistus alkuperäiseltä valmistajalta

Toinen asia, jota tavallisesti ei osata ottaa huomioon on, että osaan muutostyöhön tarvitaan alkuperäisen valmistajan kirjallinen lupa. Tälläisiä muutoksia ovat mm. akselivälin muutokset, akseleiden lisäys jne. Taustalla on ajatus, että vaunun valmistaja tietää, missä rakenteen mahdolliset ongelmakohdat uutta käyttötarkoitusta ajatellen ovat, ja pystyy näin ollen ottamaan kantaa, onko muutos mahdollinen. Lupa tulee selvittää aina ennen muutostöiden tekemistä, jotta lopputulos on lainmukainen, turvallinen ja käyttökelpoinen.

4. Huolellinen suunnittelu varmistaa, että muutettu päällirakenne tai perävaunu vastaa käyttötarvetta

Mikäli rasti osuu kaikkiin edellisiin ruutuihin, homma voi alkaa kiinnostaa ihan tosissaan. Silloin olennaiseksi muuttuu se, että suunnittelu tehdään muutostyöt toteuttavan tahon kanssa alusta asti huolella. Näin varmistetaan, että lopputulos on oikeasti onnistunut eikä vähän sinne päin.

Onko tallissasi käyttökelpoinen aihio johonkin muuhun käyttöön?

Jos totesit, että tallista löytyy kalustoa, joka on vajaakäytöllä tai joka ei sovellu nykyajoihin, autamme mieluusti arvioimaan mahdollisuuksia ja muutoksen hyviä ja huonoja puolia. Eihän käyttökelpoista kuljetuskalustoa ei kannata makuuttaa odottamassa.

Jotta asiantuntijamme pystyy auttamaan mahdollisimman sujuvasti, kannattaa etukäteen kaivaa esille vähintään rekisteriote mahdollisine lisäsivuineen. Jos rekisteriote puuttuu tai mietit vasta hankintaa, niin jo pelkällä rekisteritunnuksella päästään asiassa eteenpäin.

Nopeimmin saat vastauksen, kun soitat asiantuntijallemme! Autamme mielellämme.

Opas päällirakenteen hankintaan

Iskeekö sinulle lukuisten kysymysten äärellä rimakauhu hankinta-asioissa?

Ei hätää, me tarjoamme sinulle veloituksetta ostajan oppaan, joka varmasti auttaa sinua onnistumaan raskaan kaluston perävaunun ja päällirakenteen hankintaprosessissa!

Jaa: