15.3.2023
Taisto ja Riitta-Liisa jäävät pois Topliftin operatiivisesta toiminnasta
”Eihän sitä vielä ole oikein sisäistänyt”, kuuluu vastaus kysymykseen miltä nyt tuntuu. Taisto ja Riitta-Liisa ovat jäämässä pitkän uran päätteeksi sivuun Topliftin operatiivisesta toiminnasta. Viimeisiä kesken olevia asioita hoidetaan vielä maaliin ennen reserviin siirtymistä. Eläkkeelläkin yrittäjä on käytettävissä, jos voi olla avuksi:
”Apua saa, kun vaan pyytää, mutta itse en tule tyrkyttämään”, Taisto nauraa. ”Yhtiössä on toimitusjohtaja, joka tekee operatiiviset päätökset – ja hyvä onkin.”
Periksiantamattomuutta ja neuvokkuutta on tarvittu monessa kohtaa
”Kyllä tähän matkalle on kaikenlaista mahtunut”, Taisto muistelee. ”Periksiantamattomuutta ja neuvokkkuutta on tarvittu useampaan kertaan; kriittisimpänä Topliftin tulipalo vuonna 1994, jolloin tuli poltti kaiken vaihto- ja käyttöomaisuuden sekä yhden työntekijän hyvin vakavasti. Hän kuitenkin selvisi, niin kuin yrityskin. Onnettomuus opetti, että asioiden pitää olla kunnossa. Silloin vakuutusyhtiö totesi, että asiat sujuvat hyvin, kun asiat oli hoidettu asianmukaisesti.”
”Tuuli (Topliftin nykyinen hallituksen puheenjohtaja) toimi silloin todella näppärästi: soitti ensin ambulanssin ja palokunnan, ja vei sen jälkeen tilisaatavat-mapin mukanaan turvaan. Ilman sitä oltaisiin oltu vielä tukalammassa paikassa. Oli hurja tilanne palata Helsingistä, kun paloautoja oli joka paikassa”, Taisto kertoo ja jatkaa: ”Ei siinä auttanut kuin alkaa järjestellä asioita niin, että päästään taas tilanteen herraksi.”
”Palo tapahtui perjantaina. Sen jälkeen siirryttiin JOKA:n vanhoihin tiloihin, joissa pistettiin paikat kuntoon ja tiistaista eteenpäin alettiin taas tehdä laskutettavaa työtä. Siinä todella puhallettiin yhteen hiileen koko talon väen voimin”, Riitta-Liisa kertoo. Tulipalo toimi jollain tavalla yhdistävänä voimana, sillä seuraavan vuosineljänneksen aikana Toplift teki historiansa suurimman kasvun.
Kiitos omalle henkilöstölle, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille – ja Jarille
Pitkän uran huippukohtien kertaaminen herättää selkeästi paljon tunteita. Päällimmäisenä on kiitollisuus niin omaa henkilöstöä kuin asiakkaiden ja yhteistyökumppanien edustajia kohtaan. Taiston ja Riitta-Liisan johtajuuden myötä arvostus, kunnioitus ja luottamus ovat muodostuneet vahvaksi osaksi Topliftin DNA:ta.
”Topliftissa ihmisiä on kunnioitettu aina. Kaikkiin on suhtauduttu aina arvostavasti ja kunnioittavasti – niin omaan väkeen kuin yhteistyökumppaneihin. Kun yritys on pieni ja väkeä vähän, niin ihmisläheisyys on ollut kautta linjan toimintaa ohjaava tekijä. Samasta syystä luotettavuus ja läpinäkyvyys ovat aina olleet todella tärkeitä Topliftille.” Riitta-Liisa kertoo ja jatkaa: ”Juuri siitä syystä kiitos kuuluu kaikille niille, joiden kanssa tätä on saatu tehdä.”
”Olen ollut jo kymmenisen vuotta fyysisesti poissa työmaalta, mutta hoidellut raportoinnin ja hallinnon töitä kotoa käsin. Nyt alkaa olla se hetki, kun vanhempien esimerkistä ja lapsuuskodista alkanut kaari on tulossa päätökseen omalta osaltani”, Riitta-Liisa miettii.
”Tässä kohtaa on kyllä erikseen nostettava esiin yksi mies: Jari Ikonen on ollut niin suuressa roolissa Topliftin teknisessä asiantuntemuksessa, että häntä on kiitettävä erikseen”, Taisto lisää.
Toplift on antanut ja vaatinut paljon
Työ yhtiön ja asiakkaiden hyväksi on selkeästi vaatinut paljon, mutta myös antanut valtavasti. ”Muutoksia tapahtuu alalla jatkuvasti. Mitat ja massat ovat muuttuneet, lainsäädäntö päivittynyt ja asiakkaiden tarpeet eläneet kehityksen mukana”, Taisto miettii.
”Kaikkein keskeisimpänä olen kiitollinen siitä, että yritys on mahdollistanut erilaisten asioiden kokemisen ja näkemisen. Olemme saaneet olla mukana monen yrityksen tarinassa ja todistamassa hienoja hetkiä niin oman kuin asiakkaidenkin onnistumisten myötä. Ja tietysti se, että kaiken on vielä saanut tehdä oman perheensä kanssa tekee ylpeäksi ja iloiseksi.”
”Nyt on aika antaa työrauha nuoremmille jatkajille. Olemme tukena taustalla ja seuraamme mielenkiinnolla yrityksen uudistumista ja matkaa kohti uutta kehitysvaihetta. Janne on tässä tilanteessa juuri oikea henkilö viemään Topliftia uuteen aikakauteen.”