13.9.2024

Tieverkoston heikkeneminen lisää kuljetuskaluston ja kuljettajien vaatimuksia

Viime vuosikymmenen aikana vähäliikenteisten teiden päällysteet ovat heikentyneet, ja samalla bioenergian raaka-aineiden kysyntä on kasvanut. Uusiutuvan energian liikennesuoritteen kasvu korostaa tarvetta tehokkaalle ja turvalliselle kuljetuskalustolle erityisesti haastavissa olosuhteissa. Toplift tarjoaa turvallisia ja teknisesti edistyksellisiä ketjupurkavia perävaunuja energiamateriaalien kuljetukseen.

Puu- ja hakekuljetusten liikennesuoritteet kasvussa

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomessa päätieverkon päällysteiden kunto on pysynyt suhteellisen hyvänä, mutta muiden, vähäliikenteisempien teiden päällysteiden kunto on heikentynyt. Tämän näkyy suoraan kuljetusliikkeiden arjessa. Lisäksi raskaan liikenteen suorituskykyyn ja kustannuksiin vaikuttaa siltojen kunto. Painorajoitteisten siltojen määrä on kasvussa.

Mikäli perusväylänpidon rahoitukseen ei saada tasokorotusta, vähäliikenteisen tiestön kunnon arvioidaan heikkenevän entisestään. Samaan aikaan raskaan liikenteen liikennesuorite kuitenkin kasvaa. Päällysteongelmien myötä matka-ajat pitenevät, mutta myös ajettavien kilometrien määrä kasvaa, kun heikkoja tieosuuksia tai siltoja joudutaan kiertämään.

Kansainvälisen energiajärjestön uusin ilmastoskenaario korostaa bioenergian entistä suurempaa roolia. Uusiutuvan energian raaka-aineiden, kuten hakkeen kuljetusten liikennesuorite kasvaa arviolta jopa 30 miljoonaan kilometriin vuonna 2025. Yhtälö heikkenevien tieosuuksien ja kasvavan tarpeen välillä on haastava ja paikoin vaarallinenkin.

Ketjupurkava kalusto parantaa osaltaan hakekuljetusten tehoa

Uusiutuvan energian liikennesuoritteen kasvu on merkittävä. Jotta kuljetukset saadaan hoidettua tehokkaasti, vaaditaan myös kalustolta tehokkuutta. Lisäksi kaluston kestävyys on erityistarkastelussa, kun haketta ajetaan jatkossa yhä haastavammista paikoista energiatuotannon tarpeisiin.

Topliftin ketjupurkavat perävaunut on suunniteltu vastaamaan bioenergiateollisuuden tarpeisiin. Rakenteet ja kiinnitykset ovat kestäviä ja materiaalivalinnat tehdään huolella. Toisaalta ketjupurku tarjoaa kuljettajalle vaivattomamman ja turvallisemman työn purkupaikalla.

Teiden päällysteisiin emme Topliftilla voi juuri vaikuttaa, mutta pyrimme tekemään hyvän suunnittelun avulla kalustosta turvallisempaa ja helppokäyttöisempää. Ketjupurkavat perävaunut säästävät aikaa ja lisäävät turvallisuutta, kun purkumontun lähellä ole tarvetta liikkua. Lisäksi kun purku sujuu helpommin, kuljettaja väsyy vähemmän ja pystyy keskittymään paremmin, jolloin koko kuljetusketju toimii turvallisemmin.

Lisäksi ketjupurkavat perävaunut kestävät kovaa käyttöä ja mahdollistavat sekä käytön että huollon helppouden. Runkorakenne on suunniteltu haastaviakin olosuhteita ajatellen.

Ainoana markkinoilla: vaihtoehtoina kaksi innovatiivista runkorakennetta

Toplift tarjoaa ainoana toimijana vaihtoehtoina kaksi innovatiivista runkorakennetta: kevytkorin elementtilattialla tai Z-profiileilla vahvistetun lattiarakenteen. Tämä mahdollistaa kuljetettavan materiaalin ja kuljetusolosuhteiden vaatimusten huomioimisen. Lisäksi Topliftin valikoimassa on monipuolisia lisävarusteita, kuten ohjaavia tai ohjautuvia akseleita, tikkaita, työvaloja sekä erilaisia takaovien ja peitteiden lukitusratkaisuja. 

Tuotteiden komponentit valitaan aina niiden luotettavuuden, kestävyyden ja huollon helppouden – sekä tietty asiakkaan toiveiden perusteella, ja Toplift varmistaa lisävarusteiden täyden sopivuuden olemassa olevaan kalustoon.

Toplift tarjoaa merkittäviä ratkaisuja bioenergiakuljetusten kehittyvällä alalla. Ota asiantuntijoihimme yhteyttä numeroon 020 766 9200 tai sähköpostitse .

Jaa: