13.9.2022
Hankinta- ja käyttökustannusten tasapainottaminen perävaunua valittaessa
Käymme väliin asiakkaidemme kanssa keskustelua siitä, kannattaako tiettyä ajoa varten valita täysperävaunu vai puoliperävaunu. Laskelmat ovat väliin hyvinkin suoraviivaisia ja toisinaan kaikkea muuta. Tarkastelemme tässä tekstissä muutamia muuttujia, jotka laskentaan vaikuttavat.
Millaisia ajoja, sellainen kalusto. Näinhän tuon pitäisi aina olla. Kuitenkin, kun kokonaisuuteen laitetaan mukaan sopimusten pituus, yhtiön olemassa oleva kalusto ja sen muu käyttö sekä henkilöstön osaaminen, soppa alkaakin olla vähän monimuotoisempi.
Ajomatka ratkaisee ison osan kaluston kustannustehokkuudesta
Lyhyillä matkoilla puoliperävaunu voi olla toisinaan huomattavastikin kannattavampi. Puoliperävaunun käyttökustannukset ovat pienemmät, kun polttoaineenkulutus, rengaskulut ja vakuutukset ovat edullisempia.
Pidemmillä ajomatkoilla henkilöstö- ja polttoainekustannusten osuus suhteessa on suurempi, jolloin samalla ajolla kannattaa pyrkiä kuljettamaan maksimimäärä tavaraa per ajokerta.
Palkkakulut lastauksen ja ajon aikana
Palkkakulut ajon ja lastaamisen aikana ovat olennainen osa yhtälöä. Mikäli kuljetusmatka on lyhyt ja työpäivän aikana ehditään sahata useampia kierroksia, puoliperävaunu on tavallisesti tehokkaampi. Huomiota kannattaa tässä tapauksessa kiinnittää myös lastaamista ja purkua nopeuttaviin asioihin.
Toisaalta, mikäli ajomatka on pitkä ja kuski hakee valmiiksi lastatun täysperävaunuyhdistelmän ajoon, lastauksen aikaiset palkkakulut eivät välttämättä ole ensinkään merkittävä asia, vaan pelkästään tilavuuden tai kuutiopainon optimointi on merkityksellistä.
Sopimuskanta ja sen luotettavuus
Myös yrityksen olemassa olevalla sopimuskannalla ja sillä, miten pitkäaikaisia sopimukset ovat, on merkitystä kalustoa tarkasteltaessa. Sopimuskannan ollessa epävarma, voi esimerkiksi puoliperävaunun veturin monikäyttöisyys eri kaluston kanssa olla ehdoton etu. Sama tietty koskee osaltaan perävaunuja esimerkiksi muutoskelpoisuuden näkökulmasta.
Monipuolisempiin ajoihin taipuva ketterä kalusto voi heikossa sopimustilanteessa olla hyödyllisempää, vaikka se tarkoittaisi hetkellistä tinkimistä tehokuudesta. Toki tällainen laskenta vaatii jokaisen tilanteen kohdalla tarkkaa harkintaa.
Täysperävaunun ja puoliperävaunun hankintahinta eroaa
Hankintahinta on luonnollisesti olennainen tekijä myös, etenkin kun taloustilanne on tiukka ja käyttökustannuskehitys kiristymään päin. Jos täysperävaunulle riittää töitä pitkissä sopimuksissa ja tilavuus pystytään hyödyntämään tehokkaasti, suurempi investointi hankintahinnassa kuolettaa tavallisesti itsensä järkevässä aikataulussa.
Mikäli yhtiön tai ajoja tilaavan asiakkaan tilanne on epävarmempi, mutta uutta kalustoa tarvitaan, puoliperävaunu saattaa olla järkevämpi edullisemman hankintakustannuksen vuoksi.
Autamme arvioimaan järkevimmän vaihtoehdon tapauskohtaisesti
Yllä oleva lista ei ole kattava eikä edes pyri ottamaan kantaa kaikkiin tilanteisiin ja kaikkiin niiden muuttujiin. Olennaista on, että perävaunu- tai kalustohankintaa ylipäänsä tarkastellaan kokonaisuutena, johon vaikuttaa muukin kuin alkamassa oleva sopimus.
Autamme mielellämme tarkastelemaan ajojanne ja olemassa olevaa kalustoanne sen suhteen, mikä olisi juuri teidän tapauksessanne järkevää. Toisinaan uuden kaluston sijaan kannattaa esimerkiksi modernisoida tai muuttaa olemassa olevaa.
Homma saadaan joka tapauksessa parhaiten käyntiin, kun käydään tilanne yhdessä läpi ja tehdään arvio kokonaisuudesta.
Opas päällirakenteen hankintaan
Iskeekö sinulle lukuisten kysymysten äärellä rimakauhu hankinta-asioissa?
Ei hätää, me tarjoamme sinulle veloituksetta ostajan oppaan, joka varmasti auttaa sinua onnistumaan raskaan kaluston perävaunun ja päällirakenteen hankintaprosessissa!