1.10.2024
Vaihtoehtoisten energiamuotojen jakeluinfran kehitys ei auta syrjäseuduilla
Liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellaan kansallisen liikenteen vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluinfraohjelmaa. Uusiutuvien energiamuotojen käytön edistämiseen keskittyvä ohjelma on askel kohti puhtaampaa liikennettä ja samalla kestävämpää tulevaisuutta.
Siirtymäajan huomioiminen kestävän liikenteen edistämisessä tärkeää
Raskaasta liikenteestä ja ajosuoritteiden hallinnasta puhuttaessa avainasemassa on kuitenkin tasapainon löytäminen eri energiamuotojen välillä. Toplift muistuttaa, että kasvavan ajosuoritteen hallintaan tarvitaan ennen kaikkea realistista lähestymistapaa.
Liikenne- ja viestintäministeriön valmistelema ohjelma auttaa kehittämään liikenteeseen vaihtoehtoisia energiamuotoja fossiilisten polttoaineiden sijaan. Se on tärkeä osa siirtymistä puhtaampaan liikenteeseen ja auttaa myös toteuttamaan EU:n asettamia vaatimuksia, jotka koskevat vaihtoehtoisten polttoaineiden jakeluverkoston laajentamista. Tavoitteena on, että jakeluverkosto kehittyisi käsi kädessä markkinoiden tarpeiden mukaan. Samalla ohjelmassa harkitaan taloudellisia kannustimia ja mahdollisia velvoitteita, jotka voisivat auttaa tavoitteiden saavuttamisessa.
Suomessa julkisia sähköautojen latauspisteitä on jo melko hyvin erityisesti kaupunkialueilla. Sen sijaan raskaan liikenteen, meri- ja lentoliikenteen osalta työ on vasta alussa. Etenkin syrjäisillä alueilla tilanne on heikko. Lisätoimia toki tarvitaan, jotta voidaan täyttää EU:n asettamat vaatimukset. Kuitenkin on pelkästään arkirealismia huomioida, että markkinaehtoinen siirtymä uusiutuviin energialähteisiin ei tapahdu hetkessä ja että markkina muuttaa ensin niitä sijainteja, joissa kysyntää on luonnostaan.
Toplift: kasvavan ajosuoritteen polttoaineratkaisuihin tarvitaan realistinen lähestymistapa
Toplift korostaa tarvetta ottaa asiaan kantaa sekä biokaasun että perinteisen dieselpolttoaineen näkökulmasta. Kun koneiden kanssa työskennellään syrjäisillä metsäalueilla, sähköautojen latausasemia ei yksinkertaisesti ole saatavilla. Tässä tilanteessa biokaasu tai diesel voivat näin ollen edelleen olla käytännöllisempiä vaihtoehtoja. Kaasunkin osalta liikkuva tankkausinfra pitää tuoda paikan päälle erikseen.
Lisäksi monilla asiakkailla on jo investointeja nykykalustoon, joka toimii perinteisellä dieselillä. Järkevän siirtymäajan puitteissa sekä yritykset että yhteiskunta voivat sopeutua uusiin energiamuotoihin. Tämä on keskeistä kestävän muutoksen saavuttamiseksi ilman äkillisiä häiriöitä.
Kun siirtymä tapahtuu hallitusti ja tasapainoisesti huomioon ottaen erilaiset käyttötarpeet ja olemassa olevat investoinnit varmistetaan, että liikenteen päästöjen vähentämiseen tähtäävät ponnistelut ovat sekä tehokkaita että kestäviä.