27.6.2018

Trans-Jääskeläinen Oy luottaa Topliftiin kalustohankinnoissa

Trans-Jääskeläinen Oy luottaa Topliftiin kalustohankinnoissa

Kappaletavarakuljetuksiin erikoistuneen imatralaisen kuljetusliike Trans-Jääskeläinen Oy:n arki on tekemistä täynnä. Kolmen palkatun kuskin lisäksi myös toimitusjohtaja Jaakko Jääskeläinen pääsee hyppäämään säännöllisesti nosturi- tai vaihtolava-auton ohjaamoon ja hoitamaan asiakaskuljetuksia. Haastattelunkin mies antaa näppärästi ratin pyörittelyn lomassa. 

Trans-Jääskeläinen Oy:n historia juontaa juurensa 80-luvun alkuun. Tuolloin Jääskeläisen isä hankki ensimmäisen raskaan kulkuneuvonsa ja ryhtyi ajamaan kuormia ammattimielessä. Jääskeläinen ryhtyi isänsä partneriksi vuonna 1997 kuitattuaan asevelvollisuutensa suoritetuksi. Samalla isän perustama toiminimiyritys P. Jääskeläinen päivittyi osakeyhtiöksi ja firman nimi muokattiin nykyiseen asuunsa. 

”Topliftin kanssa yrityksellämme on ollut yhteistyötä jo vuodesta 1992. Siellä on tehty kaikki käyttämämme peräkärryt sekä nosturiautot päälirakenteineen. Myös huollot ja korjaukset on teetetty aina Topliftillä”, Jääskeläinen muistelee. 

Tuotteiden kestävyyteen voi luottaa

Kun Jääskeläistä pyytää vertailemaan Topliftin palvelujen ja tuotteiden laatua kilpailijoihin, tulee hetkeksi hiljaista. 

”En osaa tuohon sanoa, kun minulla ei ole kilpailijoiden tuotteista ja palveluista kokemusta. Topliftin kanssa kaikki on toiminut niin hienosti, että ei ole ollut syytä lähteä testaamaan muita”, Jääskeläinen toteaa. 

Topliftin tuotteissa Jääskeläinen arvostaa erityisesti toimivuutta, kestävyyttä ja pitkää elinkaarta. 

”Mikään paikka ei ole ikinä ratkennut ja laitteiden kestävyyteen on voinut työtä tehdessä aina luottaa. Esimerkiksi hitsaussaumat on tehty viimeisen päälle. Niitä kehtaa katsella pitempäänkin. Vaihdan kalustoa keskimäärin 5–6 vuoden välein. Topliftin laitteista saa vielä jälleenmyyntivaiheessakin hyvän hinnan.” 

Joustavat huolto- ja korjauspalvelut

Trans-Jääskeläistä työllistävät erityisesti Ramirentin vuokrauskaluston kuljetukset sekä Destian rakennusmateriaalikuljetukset. Kuljetustehtävät sijoittuva yleensä Imatran ja Lappeenrannan alueelle, mutta tarpeen vaatiessa tavarat kuljetetaan pidemmällekin. Työtehtävien hoitamista varten yrityksellä on neljä nosturiautoa sekä vaihtolava-autoja. Lisäksi yrityksen kalustoon kuuluu kurottaja ja pyöräkuormaaja. 

”Kaikki kuormausnosturimme ovat Topliftiltä hankittuja Hiabeja. Niiden nostokyky vaihtelee 16–62 tonnimetriin. Vaihtolava-autoissa käytämme Topliftiltä hankittuja Multiliftin 20 tonnin koukkulaitteita ja vaijerilaitteita. Minulle on tärkeä asia, että laitteille on saatavissa toimiva huolto- ja korjauspalvelu. Tarvittaessa saan Topliftiltä illallakin korjausapua, jos jokin osa hajoaa. Työt eivät sitten turhaan seiso nosturin tai koukkulaitteen vikaantumisen vuoksi.”

Räätälöinnillä juuri itselle sopiva laite

Monet Trans-Jääskeläinen Oy:n hankkimista tuotteista on räätälöity yrityksen erityistarpeisiin. Jääskeläinen mainitsee yhtenä esimerkkinä peräkärryn hydraulisen ajorampin, jonka Toplift suunnitteli ja toteutti hänen toiveidensa mukaisesti. Rampin avulla Ramirentin isommat työkoneet on saatu ajettua vaivatta peräkärryn kyytiin. Hiabin nosturiin Toplift puolestaan kehitti telineen, jolle nosturin koura on mahdollista laskea kuljetusmatkojen ajaksi. 

”Räätälöinti on monesti ehdoton juttu, kun omaan tarpeeseen soveltuvia vempaimia ei ole valmiina markkinoilla. Topliftin kavereiden kanssa tarvittavia laitteita on ollut aina mukava yhteistyössä ideoida ja kehittää. Asiakaspalvelu pelaa ja olen huomannut, että Topliftin työporukalla on hyvä henki. Siksi siellä on aina mukava käydä asioita hoitamassa.”

Luottotoimittaja järjesti hääautonkin

Pitkäaikaisen yhteistyön myötä Jääskeläinen kertoo jopa ystävystyneensä muutamien topliftiläisten kanssa. Yhteistyötä ja avunantoa tarjotaan myös varsinaisten työprojektien ulkopuolella. Erityisen elävästi Jääskeläiselle on jäänyt mieleen, miten hän sai apua kiperään hääpulmaansa. 

”Minun piti löytää omiin häihini hääauto ja sille kuski. Menin mainitsemaan asiasta Topliftillä. Niinhän siinä sitten kävi, että Ikosen Jate hankki kaverinsa kautta käyttöömme komean 60-luvun Impalan ja tarjoutui itse kuskiksi”, Jääskeläinen muistelee hymyssä suin. 

Millainen ajokalusto olisi sinun ajoihisi paras? Ota yhteyttä niin mietitään ratkaisu yhdessä » 

Opas päällirakenteen hankintaan

Iskeekö sinulle lukuisten kysymysten äärellä rimakauhu hankinta-asioissa?

Ei hätää, me tarjoamme sinulle veloituksetta ostajan oppaan, joka varmasti auttaa sinua onnistumaan raskaan kaluston perävaunun ja päällirakenteen hankintaprosessissa!

Jaa: