27.9.2018

Topliftin spesialisti: myyntimies Jarkko Lempiäinen

Topliftin spesialisti: myyntimies Jarkko Lempiäinen

”Tulin Topliftille vuonna 2013, enkä sen jälkeen ole kohdannut kahta samanlaista työpäivää enkä katunut ratkaisuani”, aloittaa Jarkko Lempiäinen

Miehen kova kehityshalu oli päätekijänä edellisen työpaikan jättämiselle taka-alalle ja uusiin haasteisiin siirtymiselle viisi vuotta sitten. Lempiäinen kuvaa olevansa Topliftillä jokapaikanhöylänä, sillä peräti päivittäin hänen työtehtäviinsä kuuluvat niin myynnin ja markkinoinnin kuin myös avustavat tekniset työtehtävät. Myös tekninen tuotekehitys on aina herättänyt Lempiäisen kiinnostusta. 

”Edellisessä työpaikassani näin paljon tuotekehitysmahdollisuuksia, mutta käytännön toteutus ontui. Silloin ajattelin, että nykyisellä työnantajallani tuotekehitystä pääsee toteuttamaan käytännössä, enkä pahasti väärässä ollut”, Lempiäinen toteaa. 

Avoimuus, tekninen tieto ja taito sekä rehellisyys ovat Lempiäisen mielestä hänen valttejaan myynnin ja markkinoinnin työtehtävissä. 

”Puhun suuni puhtaaksi asiakkaille, sillä tykkään nukkua yöni rauhassa. Asiakkailta voi tulla haastavia toiveita teknisen toteutuksen puolelta; mikäli joku toive on tavattoman haastavaa ratkaista, niin kerron, että sellaista toivetta ei välttämättä kannata lähteä yrittämään toteuttaa. Minun mielestä rehellisyys itseään ja asiakkaita kohtaan on tärkeää myyntityössä”, Lempiäinen pohtii. 

Teknistä osaamista myyntitehtävien ohella

Lempiäisen työ vaatii häneltä joustavuutta ja monipuolista osaamista, sillä toimistotehtävät voivat hetkessä vaihtua käytännönläheisiksi töiksi hallin puolella. 

”Työni on melko itsenäistä, mutta joissain teknisissä kysymyksissä joudun kääntymään suunnittelijoiden puoleen. Uskon, että kaikkea ei tarvitse tietää itse, vaan paremminkin kannattaa ratkaista mahdolliset ongelmakohdat tiimin yhteisvoimin”, Lempiäinen kertoo. 

Työtehtäviä Topliftillä Lempiäinen kuvaa hektisiksi. Hiljaiset hetket vaihtuvat silmänräpäyksessä kiivaisiin, jolloin ollaankin jo juoksemassa seuraavan työtehtävän perässä. Lempiäinen ei myöskään pelkää upottaa käsiään saveen, sillä päivittäisen myynnin ja markkinoinnin toimistotyön lisäksi hän hoitaa kaluston siirtoja sekä ajoittain myös asennushommia. Jatkuva vaihtelu ja teknisen käyttökokemuksen saatavuus miellyttävät myyntimiestä. 

”Kun toimistolla on saatu kaikki työasiat hoidettua, niin sitten vedetään haalarit niskaan ja lähdetään halliin auttamaan työkaveria. Miellyttävää tässä työssä on se, että jokainen työpäivä on erilainen”, Lempiäinen iloitsee. 

Tuotekehitys suurena intohimona

Ajoneuvoasentajana ja kokeneena kuljettajana Jarkko Lempiäistä vetää Topliftillä puoleensa mahdollisuus osallistua tuotekehitykseen, sillä hänellä on suuri intohimo teknisten ratkaisujen edistämistä sekä käytännön puuhailua kohtaan. Tuotekehityksellä pyritään viemään eteenpäin yrityksen tuotteiden toiminnallisuutta, mikä vuorostaan tehostaa loppukäyttäjän tuottavuutta ja parantaa asiakastyytyväisyyttä. 

Oppia Lempiäinen ammentaa useasta eri suunnasta. Vapaa-ajallaan hän pyrkii monesti laajentamaan asiantuntemustaan myös harrastuksiensa kautta: 

”Tulee pidettyä silmät auki ja seurattua, mitä maailmalla tapahtuu. Myös informaation jako ja toisilta oppiminen auttavat omaksumaan jatkuvasti uutta tietoa. Olen luonteeltani utelias, joten käyn rohkeasti kysymässä, mikäli joku asia askarruttaa mieltäni”, Lempiäinen kertoo. 

Monipuoliset harrastukset työtehtävien tukena

Monenlaisen kaluston kanssa puuhaileminen on ollut lapsesta asti lähellä Jarkon sydäntä. Silloin moottoriurheilusta syntyi suosikkiharrastus, jota hän ylläpitää aktiivisesti työn vastapainona vielä tänäkin päivänä. Tällä hetkellä hänen intohimo painottuu vauhtiveneilyyn; Lempiäinen omistaa pienen lasikuituveneen, jota hän kuvailee kenkälusikaksi sen fyysisen koon ja ulkoasun vuoksi. Tänä kesänä hellekeli vietteli Lempiäisen parantamaan veneen suorituskykyä virittämällä sen moottoria. 

Veneen tehon lisäämisen ohella Jarkon tavoitteena on ajaa sallitusti mahdollisimman lujaa kaikilla omistamillaan kulkuneuvoillaan, muun muassa off road -maastoautollaan. Off road -autokilpailut ovat olleet Lempiäisen harrastetoimintana jo melkein 15 vuotta. 

”Off road -kilpailuissa olen ollut mekaanikkona Suomen maaperällä ja Venäjälläkin muutaman viikon verran. Harrastukseni kohokohta oli vuonna 2008, jolloin tuli voitettua Suomen mestaruus Toyota Land Cruiserilla. Sen jälkeen kilpailu-ura valitettavasti alkoi vähitellen jäämään taakse”, Lempiäinen kertoo. 

Lempiäisen harrastuksiin kuuluu myös valokuvaaminen, jonka hän kertoo olevan toiseksi suurin aito intohimonsa. Hänen valokuvaus- ja kuvankäsittelytaitojaan on myös kiittäminen monista hienoista ja laadukkaista mainoskuvista Topliftin omilla nettisivuilla. 

Tyytyväiset asiakkaat tärkeimpiä asioita työssä

Todellisena ilonaiheena Jarkko Lempiäinen pitää asiakkaan aidon ilon todistamista upouuden kaluston toimituksen ja ensimmäisen käyttöönoton yhteydessä. Siinä hetkessä, kun hän näkee tyytyväisen asiakkaan, Jarkko toteaa tuntevansa ylpeyttä, sillä ahkeran tiimityön laadukas lopputulos puhuu puolestaan. 

”Jos asiakkaan nykyinen kalusto on epäkuranttia, ja Toplift saa kunnian toimittaa edellistä huomattavasti paremman ja jouhevasti toimivan kalustoratkaisun, niin se on asiakkaan saavan mielihyvän myötä yksi miellyttävimmistä asioista työssäni”, Lempiäinen ilmoittaa tyytyväisenä. 

Satunnaiset työreissut ympäri maata kuuluvat myös Lempiäisen työkuvaan. Silloin agendalla on useampi asiakastapaaminen, ja työ painottuu varsinaisiin myynnin ja markkinoinnin tehtäviin. Mikäli vanhojen asiakkaiden kohtaamisia sattuu töitten ulkopuolelle, niin monesti tulee vaihdettua kuulumisia ja varmistettua, että kalusto on toiminut saumattomasti ja odotusten mukaan. Lempiäinen toteaa, että tyytyväiset asiakkaat ovat liki tärkein asia hänen työssään. 

”Uusien asiakaskontaktien kohdalla tulee toisinaan tavattua erittäin miellyttäviä persoonia. Saman luonteen ja samat piirteet omaavien henkilöiden kanssa olen mielelläni tekemisissä muutenkin kuin töihin liittyvistä syistä.” 

Huumorintajun ja kuuntelukyvyn arvostaminen

Sosiaaliset kyvyt Lempiäinen näkee erittäin tärkeiksi työssään. Hän korostaa, että jokainen voi kehittää sosiaalisia taitojaan, mutta se vaatii oma-aloitteisuutta sekä kyvyn vastaanottaa rakentavaa palautetta. Lempiäinen mainitsee, että myös kuuntelukyky on erityisen tärkeä jokaisen ammattilaisen ominaisuus, joka auttaa ratkeamaan mahdolliset ongelmakohdat muun muassa asiakkaiden kanssa. 

”Lisäksi hyvä huumorintaju on oleellinen tekijä. Työilmapiirimme Topliftillä on suotuisa, huumori lentää! Se on hyvä asia, jos ihmiset ovat hyvällä huumorintajulla varustettuja. Tai mustalla”, Jarkko Lempiäinen naurahtaa. 

Lempiäinen kuvaa Topliftiä reiluna työnantajana ja salaperäisesti mainitsee talon sisäisistä legendoista, joita ulkopuolisten voi olla hankalaa ymmärtää. 

Haluaisitko työskennellä Topliftillä? Katso avoimet työpaikkamme tai lähetä avoin hakemus »

Opas päällirakenteen hankintaan

Iskeekö sinulle lukuisten kysymysten äärellä rimakauhu hankinta-asioissa?

Ei hätää, me tarjoamme sinulle veloituksetta ostajan oppaan, joka varmasti auttaa sinua onnistumaan raskaan kaluston perävaunun ja päällirakenteen hankintaprosessissa!

Jaa: